NSB on salibandyn erikoisseura, joka on perustettu vuonna 1999. Seuran kotipaikka on Rovaniemi. NSB (miehet) aloitti vuonna 1999 pelaamisen Suomen Salibandyliiton sarjoissa 6. divisioonan pohjoislohkossa. Jo ensimmäisenä kautena joukkue nousi 5. divariin.
Kaudella 2000-2001 menestys jatkui, ja joukkue nousi kauden päätteeksi 4. divariin. Kaudella 2001-2002 NSB kärsi vain yhden tappion sarjassa ja voitti lohkonsa nousten jälleen, tällä kertaa 3.divariin. Kausi 2002-2003 toi hyvän menestyksen ja kolmannen sijan tasaisessa lohkossa. Joukkue nousi kauden päätteeksi 2. divariin. Kaudella 2003-2004 2.divarin taso osoittautui vielä hieman liian kovaksi NSBn miehille, ja sarjakauden päätteeksi, rutkasti kokemusta rikkaampana, paluu takaisin 3. divariin oli tosiasia.
Miesten edustusjoukkue pelaa kaudella 2009-2010 kaudella Suomen Salibandyliiton 3. divaria ja tavoittelee nousua takaisin tehokkaan peliajan pariin, 2. divariin... Viime kaudella 2008-2009 karsintapaikka jäi harmittavasti pisteen päähän.
Seuran jäsenmäärä on kasvanut vuosi vuodelta. Alussa jäseniä oli 15, nykyään jäseniä on jo noin 200, ja jäsenmäärä kasvaa edelleen.
Naisten edustusjoukkue pelaa kaudella 2009-2010 3. divarissa. Junioritoiminta on aloitettu kauden 2003-2004 kuluessa, ja kaudella 2009-2010 seuran värit ovat edustettuina 4 juniorijoukkueen voimin: B, C-94, C-95, D-96. NSB:llä on myös salibandykoulu- ja salibandykerhotoimintaa. Lisäksi seura järjestää IP-kerhotoimintaa yhdessä Rovaniemen kaupungin kanssa.
NSB:n toimintaa rahoitetaan omakustanteisesti, talkoilla sekä mainosmyynnillä peliasuihin ja pelikaukaloon.
Seuran toimintaa vahvistetaan jatkuvasti ja määrätietoisesti. Tästä esimerkkinä on seuralle 1.8.2009 alkaen myönnetty OPM:n ja SLU:n suora Seuratuki, joka on mahdollistanut palkka-avustuksen päätoimisen nuorisopäällikön palkkaamiseksi. Nuorisopäällikön tehtävänä on mm. junioritoiminninan koordinointi ja seuraorganisaation kehittäminen.
NSB:n kotihalli on Rovaniemen Keltakankaan liikuntahalli (ent. Kauppis, parketti, kentän koko 38 m x 20 m), joka tarjoaa hyvät puitteet järjestää ottelut ja harjoitukset.
NSB:n nykyinen hallitus:
PJ: Mika Kylänen (seura)
Siht: Miia Koskenniska (naiset)
Jäsenet:
Olli Valkonen (juniorit)
Perttu Grönfors (juniorit)
Mari Ankkuri (naiset)
Tommi Rapakko (miehet)
Miikka Ollila (miehet 2)
NSB:n nuorisopäällikkö
Tommi Kanala
tommi.kanala(at)gmail.com
050-5624250
Viimeksi päivitetty 24.09.2009




