Suomen saamelaisnuoret, Suoma Sámi Nuorat (SSN), saavutti salibandyn saamenmestaruuspronssia Levillä 23.–24.1.2010 pelatussa turnauksessa. Napapiirin Salibandyn (NSB) edustusjoukkueen riveissä pelaava Joonas Ristimella (s. 1991) kuului pronssijoukkueen kantaviin voimiin. Ristimella valittiin turnauksen parhaaksi puolustajaksi.
Turnauksessa oli mukana kolme miesjoukkuetta Suomesta, kolme Ruotsista ja kaksi Norjasta, ja joukkueet oli jaettu kahteen neljän joukkueen lohkoon. Turnauksessa viiletti myös mm. Ruotsin 1-divisioona- ja Norjan pääsarjapelaajia. Turnaus pelattiin kolmatta kertaa ja ensi vuonna mitellään Norjassa.
Mestaruuden vei jokkmokkilainen Stuorjulev Sámisiebbre (SWE), joka voitti Sohpparin (SWE) finaalissa 4-1. Pronssiottelussa SSN nitisti Karasjok IBK:n (NOR) 4-3 ja teki näin suomalaista salibandyhistoriaa nappaamalla ensimmäisen mitalin suomeen.
Saamelaisverta omaava Ristimella on lahjakas pelaaja, joka siirtyi loppuvuonna 2009 NSB:hen Ylläksen Nousun 5-divisioonajoukkueesta. Hän pystyy pelaamaan sekä puolustajana että hyökkääjänä vahvuutenaan pallollinen pelaaminen. Tällä kaudella hän on esiintynyt edustusjoukkueen riveissä kahdessa ottelussa ja viimeistellyt yhden maalin.
Kuva. Joonas Ristimella, SSN, turnauksen paras puolustaja.
Lue median uutisointia aiheesta, mm.:
YLE
Lapin Kansa
Viimeksi päivitetty 26.01.2010




